Somekanavat

Liiga

Ensimmäiset kierrokset takana – mitä Liiga-tilastot kertovat?

Kuva: MTVkatsomo.fi

SM-Liiga 2025–26 starttasi 9. syyskuuta, ja nyt ensimmäiset kierrokset on pelattu. Kauden alku on aina täynnä odotuksia ja spekulaatiota, mutta katsotaanpa kylmiä faktoja: mitä sarjataulukko ja tilastot kertovat tällä hetkellä?


16 joukkuetta, 60 ottelua – kausi on maraton

Hallitseva mestari KalPa lähti kauteen puolustamaan yllätyksellistä kevään 2025 mestaruuttaan. Sarjan alkuvaiheessa erot ovat vielä pieniä, mutta jo nyt näkyy, ketkä ovat löytäneet vireen heti avausviikoilla.

Etenkin TPS, Ässät, K-Espoo, Tappara ja JYP ovat puhkuneet varsin oivaa syyskuntoa. Mikään joukkue ei ole enää ilman tappioita, mutta näiden joukkueiden pistekeräystahti on ollut varsin mainiota.

Syksy ei ole alkanut mitenkään ruusuisesti HIFK:lla, Ilveksellä tai Kärpillä. Isoja loukkantumisia ja peli on muutenkin sekaisin. Mutta kuten todettua, kausi on vielä nuori.

Kuvakaappaus: Flashscore.fi

Joukkueiden ensiaskeleet

Sarjataulukko elää vielä paljon, eikä yksittäisistä voitoista tai tappioista voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Fakta kuitenkin on, että vahvan alun merkitys korostuu tiiviissä Liigassa. Yksi huono viikko voi tiputtaa sijoitusta useamman pykälän, kun taas hyvä alkutahti voi antaa joukkueelle hengähdystilaa myöhemmin.


Pistepörssin kärkinimi: Matic Török

Kun katsotaan pelaajatilastoja, yksi nimi hyppää silmille. Matic Török on ollut alkukauden kuumin pistemies. Toki myös samoissa pisteissä on Ilveksen Lukas Jasek ja vain pisteen vähemmän on napannut Simon Johansson. Jännä nähdä että kolmikko on heikosti alkukauden suorittaneesta Ilveksestä.

Kärkinimien tahti on hurja. Vaikka kausi on pitkä ja tahti väistämättä tasaantuu, Török on osoittanut olevansa valmis kantamaan joukkueensa hyökkäyspeliä heti syksystä alkaen.

Kuvakaappaus: Liiga.fi

Mitä tästä voi päätellä?

Ensimmäiset kierrokset kertovat lähinnä sen, kuka on päässyt liikkeelle terävimmässä kunnossa. Tilastojen mukaan yksittäiset pelaajat – kuten Török ja Stålberg – ovat jo ottaneet paikkansa valokeilassa. Joukkueiden tasolla todelliset voimasuhteet selviävät vasta, kun runkosarjaa on takana 15–20 peliä.


Seuraavaksi luvassa

Alkukauden seuraavat kierrokset tuovat mukanaan jo ensimmäiset paikallisväännöt ja kärkikamppailut, joissa punnitaan joukkueiden todellinen iskukyky. Samalla pistepörssin kärki joutuu entistä tarkempaan vartiointiin.

Fakta on se, että Liiga-kausi on vasta alussa – mutta tilastot paljastavat jo nyt, ketkä ovat tulleet pelaamaan tosissaan.

Liiga tänään perjantaina 26.9.

  • 18:30 HPK – Pelicans, 1.94 – 4.05 – 3.75
  • 18:30 Ilves – Ässät, 1.91 – 4.10 – 3.80
  • 18:30 JYP – Tappara, 2.95 – 3.95 – 2.28
  • 18:30 K-Espoo – Lukko, 2.63 – 3.80 – 2.58
  • 18:30 SaiPa – Jukurit, 1.53 – 4.90 – 5.75
  • 19:30 Kärpät – KooKoo, 1.99 – 4.15 – 3.50

Kertoimet Coolbet. Perjantai-illan ilmaiskanava (mtv3) matsina nähdään tänään siis Kärpät – KooKoo.

Jaa artikkeli!

Lisää aiheesta Liiga