
Liiga ennuste: Nämä joukkueet sijoille 9-12
Liiga ennuste kaudelle 2025-2026! Pudotuspeleihin, mutta ensimmäinen kierros alkaa altavastaajan asemassa? No voihan täältäkin sinne mitalipeleihin nousta, mutta joku on kauden aikana mennyt kuitenkin ehkä vähän vikaan.
SM-Liiga.comin mielipide on se, että tässä nelikossa ovat: TPS, Ässät, JYP ja HPK

TPS Turku: Sijat 9-12
Tepsin viime kausi oli jälleen melkoinen rimanalitus, toki budjettia hilattiin alaspäin ja junioreita ajettiin sisään. Kauden päätteeksi Tommi Miettinen lähetettiin kilometritehtaalle ja nyt valmennusvastuussa on Tony Söderholm ja kumppanit. Saako “Söde” taiottua joukkueesta minkälaisen tortun?
Maalivahtikaksikko Eetu Mäkiniemi / Noa Vali ei missään nimessä ole Liigan kärkipäätä, mutta onnistuessaan toki kumpi tahansa voi pitää nollat. Toisaalta jos puolustusta ei kiinnosta, melkein kaikki menee.
Puolustuksessa Tarmo Reunanen, Oliver Lauridsen ja Roni Sevänen edustavat kokeneempaa kaartia, muut ovat käytännössä ei niin kokeneita. Ruben Rafkinin paluu TPS-paitaan on hyvä asia, ainakin ehkä vastustajille.
Hyökkäyksessä odotetaan eniten Aleksi Saarelalta, joka hieman yllättäen valitsi Tepsin Lukon sijaan. Veli-Matti Savinainen on joukkueen ja koko Liigan ikähessu, ikää on yli 10 vuotta enemmän kuin seuraavaksi kokeneemmalla TPS pelurilla. Miten isukkihahmo saa lyötyä Tepsin iskuun ja säästyykö loukkaantumisilta? Tapparalla ei tainnut olla käyttöä.
Ei tällä jengillä neljän sakkiin mennä ja kasin sakkiin on myös aika kova tunku. Ehkä sinne 8-12 sijoille ja pudotuspeleihin, sitten onkin latu auki. Nappikaudella toki vaikka 8 sakissa.
Coolbet vedonlyöntisivustolta poimitaan tähän ”TPS alle 82.5 pistettä” kertoimella 1.87.
Täsmätuomio: 10.
Seuraa heitä
- Tarmo Reunanen, Tepsin liideripakki
- Aleksi Saarela, mikä lienee motivaatio?
- Veli-Matti Savinainen, pukukoppipelaaja vailla vertaa?

Ässät Pori: Sijat 9-12
Ässät sai uuden urheilujohtajan KooKoosta, kun Jarno Kultanen tuli paikkaamaan Janne Vuorista. Tulopuolella lähinnä mielenkiintoisia ulkomaalaisia, Jan Bednar, Filip Lindberg maalivahtikaksikko on paljon vartijana.
Kovia lähtijöitä, mm. Lenni Hämeenaho, Olli Palola, Eemil Erholz… paikkaako kaikki tulleet nämä? Isoin menetys on tietenkin Liigan paras maalivahti, Niklas Rubin.
Bednarilla ja Lindbergillä isot saappaat täydennettävänä, sillä Ässien puolustus ei ainakaan isommin ole nyt vahvistunut. Miro Karjalainen hoitelee kaksimetrisenä poliisin toimet, muuten pakisto ei ihan järkyttävän pitkää ole. Lasse Boelius on mielenkiintoinen peluri Ässien rosterissa. Uusia tukipilareita on tullut, näin toteaa Liigan ennakko aiheesta.
Ässien hyökkäyksessä muutoksia, mutta toki tässäkin on potentiaalia vaikka mihin. Löytyy kokemusta (Talaja, Järvinen, Tiivola, Olofsson, Sebok ja Martel) ja sitä nuorta voimaa. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan miten Ässät tästä lähtee liikkeelle. Vyöllä harjoituskaudelta mm. Tampere Cupin voitto.
Tykkikausi tuo paikan kahdeksan sakissa, mutta vaatii jo yllätyksiä ylemmäksi kaavailluilta joukkueilta.
Coolbet vedonlyöntisivustolta poimitaan tähän ”Ässät alle 82,5 pistettä” kertoimella 1.87.
Täsmätuomio: 11.
Seuraa heitä:
- Lasse Boelius, vuoden tulokas?
- Jan Bednar, nouseeko Niklas Rubinin tasolle?
- Danick Martel, voittaako Padan pistepörssin?

JYP Jyväskylä: Sijat 9-12
Ei kestänyt JYPillä hermo viime kauden jälkeen valmentajiston osalta, tilalle Petri Matikainen ja Santeri Heiskanen. Pesuveden mukana meni sitten useampi pelimies, pääosissa Nathan Schnarr, Patrik Siikanen, Jesse Pulkkinen ja lista jatkuu.
Kovia nimiä toki tuli tilallekin, puolustukseen Trent Bourque, Tobias Winberg ja Sami Vatanen, joka taitaa olla liigan paras puolustaja ensi kaudella. Leevi Tukiainen ja Alexander True ovat myös mielenkiintoisia vahvistuksia.
Sami Vatanen ja Teemu Eronen pyörittävät mukavasti ylivoimaa ja löytyy sieltä puolustuksesta varsin laadukasta miestä maalinedustalle. Mutta mihin se tällä kaudella riittää?
Hyökkäys ei ole mikään tähtisädetikku, mutta Matikainen voi saada buustattua näistä pelaajista varsin toimivan kombon. Joukkueen kokenein pelaaja ei ole Pekka Jormakka (34v) vaan Juuso Puustinen, jolla mittarissa on ikää jo 37 vuotta. Kyllä se putki edelleen kulkee, mutta tuleeko niitä maaleja?
Suonenvetokaudella JYP on jopa kahdeksan sakissa, ihan maksimi voisi olla ehkä 7-8 sijat?
Coolbet vedonlyöntisivustolta poimitaan tähän ”JYP – Ässät Head-to-Head” JYPille kertoimella 1.43.
Täsmätuomio: 9.
Seuraa heitä:
- Sami Vatanen, Liigan paras pakki
- Juuso Puustinen, 37v. Vieläkö putki kulkee?
- Trent Bourque, onko tämä Suomivisiitti parempi?’

HPK Hämeenlinna: Sijat 9-12
Kerholla jälleen isoa vaihtuvuutta, miten joukkue tähän reagoi? Juttujen mukaan kassa kumisee jo nyt tyhjänä, riittääkö rahaa vahvistaa joukkuetta kesken kaiken? Viime kaudella hieno onnistuminen, jatkuuko nyt sama uusien pelureiden myötä?
Kim Saarinen voi tällä kaudella lyödä lopullisesti läpi maalivahtieliittiin, Mark Sinclair tietty myös. Jos tämä kaksikko onnistuu, siinä onkin monelle joukkueelle kova pala purtavaksi.
HPK:n puolustuksessa löytyy kokemusta Petteri Nikkilän ja Elmeri Erosen osalta, toki muitakin jo kokeneita liigajyriä on tarjolla kolmeen pakkipariin. Arturs Andznans ja Jules Boscq ovat mielenkiintoisia pelureita seurattavaksi.
Hyökkäyksen mielenkiintoisin nimi lienee Kristian Vesalainen, joka halusi ilmeisesti enemmän peliaikaa himmeämmissä valoissa? Siirto IFK:sta Hämeenlinnaan on hieman kyseenalainen, mutta nythän on taas näytön paikka. Kukas siellä syöttelee Vesalaisen maalit? Ylivoimalla vaarallinen pyssy.
Ei tällä rosterilla ihan ehkä olla viime kauden sijoituksen kohdilla, vai ollaanko? Voiko olla jopa putoamiskarsinnat lähellä? No sijat 9-13 arvioissa. Katastrofikausi vie Kerhon jopa neljän heikomman joukkoon, ihan nappikausi voi kolkutella jopa kahdeksan sakkia.
Coolbet vedonlyöntisivustolta poimitaan tähän ”HPK pisteet runkosarjassa alle 79.5” kertoimella 1.87
Täsmätuomio: 12.
Seuraa heitä
- Markus Loponen, vuoden tulokas?
- Kim Saarinen, kassari matkalla tähtiin
- Elmeri Eronen, puolustuksen johtohahmo
