Somekanavat

Liiga

Liiga tänään ja tällä viikolla

sm liiga com 2025-2026

Tänään maanantaina Liigaa ei pelata, tähän viikkoon mahtuu varsin mukavat 22 ottelua. Liigaviikon kruunaa lauantain kierros, jolla nähdään kaikki 16 joukkuetta kaukalossa.

Tappara on ollut alkukierrokset terästä

Tampereen Tappara on tosiaan ollut alkukauden oivassa vireessä, se on voittanut kaikki neljä pelaamaansa ottelua. Peliään vielä hakevat mm. Ilves ja HIFK, joka on kärsinyt jälleen kerran isosta loukkaantumissumasta. Se näkyy myös tuloksissa ja sarjataulukossa, IFK on koko sarjan jumbona avauskierroksen voiton myötä.

Runkosarjaa pelataan 60 kierrosta, nyt joukkueilla on 4-6 ottelua pelattuna.

Liigan ottelut tällä viikolla

Tiistaina päästään nauttimaan Liigan tämänhetkisestä kärkikamppailusta kun Tappara saa vieraaksi TPS:n.

Keskiviikkona luvassa on kuuden ottelun ilta, samoin kuin perjantaina. Perjantaina tuttuun tapaan myös ilmaispeli MTV3 kanavalla, tällä viikolla tuo ottelu on KärpätKooKoo.

Liigaviikon kruunaa lauantai, jolloin tosiaan nähdään täysi kahdeksan ottelun kierros. Lauantain erikoisuus on se, että peräti kolme ottelua pelataan vasta kello 18:30 alkaen. Tavallisestihan tuo aloitusaika lauantain peleille on 18:30.

Näihin kaikkiin otteluihin löydät runsaat kohdevalikoimat Coolbetin sivuilta.

Ti 23.09.18:30Sport — Jukurit
18:30Tappara — TPS
Ke 24.09.18:30HIFK — Pelicans
18:30Ilves — JYP
18:30KalPa — Ässät
18:30K-Espoo — SaiPa
18:30KooKoo — TPS
18:30Kärpät — Lukko
Pe 26.09.18:30HPK — Pelicans
18:30Ilves — Ässät
18:30JYP — Tappara
18:30K-Espoo — Lukko
18:30SaiPa — Jukurit
19:30Kärpät — KooKoo MTV3 
Lauantai 27.09.17:00Jukurit — HPK
17:00KalPa — Ilves
17:00Lukko — K-Espoo
17:00Tappara — Kärpät
17:00Ässät — JYP
18:30Sport — KooKoo
18:30TPS — HIFK
18:30Pelicans — SaiPa

 Tappara     4  4  0  0  0  20-  7  12
TPS 5 3 1 0 1 12- 8 11
K-Espoo 6 3 0 2 1 17- 14 11
Ässät 4 3 0 0 1 15- 6 9
JYP 4 3 0 0 1 18- 13 9
KalPa 5 2 1 0 2 15- 18 8
SaiPa 5 2 0 1 2 17- 16 7
Sport 5 2 0 0 3 13- 11 6
Lukko 5 2 0 0 3 15- 14 6
Kärpät 4 2 0 0 2 10- 11 6
KooKoo 5 2 0 0 3 15- 19 6
Pelicans 5 1 1 1 2 10- 13 6
HPK 5 1 1 1 2 10- 16 6
Ilves 5 1 1 0 3 16- 18 5
Jukurit 4 1 0 0 3 8- 17 3
HIFK 5 1 0 0 4 11- 21 3

Jaa artikkeli!

Lisää aiheesta Liiga