Tänä iltana suomalaisen jääkiekon kabineteissa on sähköä ilmassa enemmän kuin yhdessäkään paikallispelissä. Yksi kokoushuone, yksi yhtiökokous, mutta panoksena on koko sarjajärjestelmän tulevaisuus vuosiksi eteenpäin. Kun SM-liigan osakkaat – siis seurat – istuvat klo 18 pöydän ääreen, edessä ei ole helppo ilta.
Matematiikka on raakaa: isoihin muutoksiin ei riitä pelkkä kädennostoenemmistö, vaan taakse tarvitaan kaksi kolmasosaa äänistä. Tilannetta mutkistaa se, että Kiekko-Espoon osakemaksu on vielä vaiheessa, joten heillä ei ole äänioikeutta. Pöydän ääressä on siis 15 ääntä. Jotta jokin uudistus menee läpi, kymmenen seuran pitää olla samaa mieltä. Toisin sanoen: jo kuusi vastarannan kiiskeä riittää kaatamaan koko paketin. Marginaali on hiuksenhieno.
Moni pitää täysin mahdollisena – jopa todennäköisenä – että ovesta tullaan ulos ilman ratkaisua. Se olisi monelle pettymys, mutta realistinen skenaario.
Mistä siellä oikein väännetään?
Taustalla on fakta, jota harva enää kiistää: nykyinen 16 joukkueen Liiga on liian raskas, sekä taloudellisesti että pelillisesti. Viime kauden yhteistappiot huitelivat 11 miljoonassa eurossa, ja kuilu Mestikseen on revennyt liian suureksi. Jotain on tehtävä.
Pöydällä on muutama päävaihtoehto, joista jokainen jakaa mielipiteitä:
- ”Kova leikkuri” (12+10): Liiga tiivistyisi 12 joukkueeseen, mikä tarkoittaisi neljän nykyisen seuran pudottamista uuteen B-sarjaan. Tämä olisi urheilullisesti kova ratkaisu, mutta taloudellisesti ehkä tervein. Sekä ylempi että alempi sarja olisivat Liigan hallinnassa.
- ”Pehmeä lasku” (14+10): Hieman inhimillisempi malli, jossa putoajia olisi vain kaksi. Riski putoamisesta pienenisi, mutta samalla sarjan tervehdyttämisvaikutus jäisi laimeammaksi.
- ”Superkausi”: Tämä on seuranneista ehkä villein ja eniten otsikoita kerännyt malli. Ensi kaudeksi ovet avattaisiin ”kaikille kynnelle kykeneville” (lue: Jokerit, JoKP), jolloin pelattaisiin jopa 18 joukkueen jättisarja. Vasta kauden jälkeen katsottaisiin raadollisesti sarjataulukkoa ja viiva vedettäisiin 12–14 parhaan kohdalle. Loput hakisivat vauhtia alempaa.
Ja sitten on se musta hevonen: pattitilanne. Jos sopua ei synny, nykyinen malli jatkuu. Se ei kuitenkaan tarkoita työrauhaa. Päinvastoin, se sataisi suoraan niiden laariin, jotka virittelevät kulisseissa kilpailevia sarjahankkeita – kuten Heikki Penttilän taustajoukot.
Hissiliike ja rahanjako
Kyse ei ole vain siitä, montako joukkuetta missäkin pelaa, vaan myös siitä, miten sarjojen välinen liikenne hoidetaan. Urheilullinen ideaali on suora nousu ja putoaminen: huonoin alas, paras ylös. Seurojen toimistolla tämä on kuitenkin kauhuskenaario, joka vaarantaa sponsorisopimukset ja hallihankkeet. Todennäköisesti pöydällä on jonkinlainen kompromissi karsintasarjoista.
Samalla pitäisi päättää vallasta. Liigan johto haluaisi keskittää päätöksentekoa itselleen, pois ”riiteleviltä seuroilta”, jotta laivaa voisi ohjata johdonmukaisemmin. Myös pudotuspelien rahanjako on syynissä: miten palkita menestyjät reilusti ilman, että hännänhuiput kuolevat nälkään?
Ilta, joka muuttaa kaiken – tai ei mitään
Tämä ilta on monelle seuralle eksistentiaalinen kysymys. Yhdelle supistaminen on mahdollisuus, toiselle kuolemantuomio. Jyrki Seppä ja Mikko Pulkkinen astuvat kameroiden eteen aikaisintaan yhdeksältä, mutta jos vääntö on tiukkaa, ilta voi venyä pitkäksi.
MTV Katsomo päivystää paikalla, studiossa Teemu Niikko ja Karri Kivi ovat valmiina purkamaan päätökset atomeiksi. Mutta yksi asia on varma: kun ovet aukeavat, suomalainen jääkiekko ei ole entisensä – tai sitten olemme todistaneet yhtä kaikkien aikojen pannukakkua.
